Koiviston Viesti nro 11 marraskuu 2014
Teksti: Hannu Veijalalainen

 

Viettäessämme Lahdessa toisen evakkoon lähdön 70-vuotismuisteloita Signe Lassi yllätti meidät kertomalla aloittaneensa oman matkansa matkustajajunalla Makslahden asemalta sinä aamuna kun ammusjuna Viipurissa räjähti.

Läsnäolijoiden mielestä asia pitäisi dokumentoida, niinpä haastattelin Signeä ja tässä joitakin hajanaisia tietoja tuosta hänen evakkomatkastaan.

 

Signen, sukuaan Kyytsönen, koti oli Rautasella. Tuolloin, alkukesällä 1944, hän oli 18-vuotias ja toimi lottana ilmavalvontatehtävissä Rautasen koululla. Hänen sulhasensa Arvi (Arvid) oli myös Rautaselta. Arvi oli haavoittunut Lotinanpellossa vuonna 1942. Saamansa käsivamman vuoksi hänet oli siirretty etulinjasta autokomppaniaan Viipuriin. Tervehtyminen vaati ravitsevaa ruokaa ja Arvi arveli kotiruoan parhaaksi hoitokeinoksi. Siksi hän usein kävi kotona Koivistolla, tuli iltajunalla ja palasi joukko-osastoonsa aamujunalla.

Signen isä, äiti ja Väinö-sedän perhe lähtivät hevosella muiden koivistolaisten tavoin 15.6. raskaalle maantietaipaleelle. Signen matka oli kuitenkin toisenlainen. Vanhemmat käskivät hänen lähteä matkaan ”etukäteen” junalla. Niinpä Signe ja Arvi laittautuivat aamulla 15.6. Rautaselta polkupyörällä Makslahden asemalle. Signellä oli mukanaan osoitelapuin varustetut matkalaukku, vaatetavaraa sisältävä kassi ja säkki, jossa oli toppatakki ja toppatäkki. Heille ei tullut mieleenkään, ettei juna kulkisi, olihan Arvi tullut Viipurista iltajunalla edellisenä päivänä.

Juna oli melko täysi ja lähtöhetkellä nuori vänrikki oli asemalla sanonut ”Menkää te tuolla, minä tulen fillarilla perässä”.

Signe kertoi naurahtaen, ettei hän tuolloin tiennyt, mikä fillari oli.

Junamatka sujui häiriöittä, mutta tilanne Viipurissa oli aivan toinen. Juuri tapahtunut pommitus oli sytyttänyt muun muassa Maaskolan ratapihalla olleen ammusjunan tuleen. Tämän johdosta Koivistolta tuleva juna joutui pysähtymään jo ilmeisesti ennen Maaskolaa.

Viipurin rautatieaseman rauniot 1941 klo 08.00. Kuva: SA-kuva

Kaaoksessa junasta poistumisen jälkeen monilla jäi tälle ”taistelutantereelle” matkatavaroita. Signenkin matkavarustus keveni. Vaatteita sisältänyt kassi jäi, mutta osoitetietojen perusteella saapui toki myöhemmin perille, tosin ”haavoittuneena”, pomminsirpaleen lävistämänä.

Maaskolan ratapihalle ei päästetty siviilejä, mutta Arvi asepukuisena pääsi katsomaan pommituksen tuhoja. Signen käsityksen mukaan Arvi oli paikalla juuri silloin, kun toista ammusjunaa vedettiin pois vaara-alueelta. Tuhot nähtyään Arvi palatessaan totesi, että hevospelillä Koivistolta tulevat joutuvat varmasti kiertämään Viipurin.

Arvi kehotti Signeä jatkamaan matkaa heti seuraavalla junalla. Kuitenkin kaupungissa vallitsevan kaaoksen ja ilmahälytysten johdosta matkan jatkamisesta heti ei tullut mitään.

Sotilaat patistelivat ihmisiä menemään pommisuojaan. Kuitenkin Signestä suoja tuntui ahdistavalta, eikä hän totellut sotilaitten kehotuksia.

Arvi saatteli Signen asemalaiturille, jossa tämä sitten kyyhöttelikin iltaan asti. Tulipalot roihusivat ja räjähdykset vapisuttivat kaupunkia. ”Mie itkin, ihmettelin ja kauhistelin”. Iltapäivällä alkanut sade oli ajoin aika rankkaa. Laiturilla oli runsaasti siviilejä odottamassa poispääsyä kaupungista. Siellä oli myös ilmeisesti pommitusten uhreina joukko haavoittuneita ja joitakin kaatuneita.

Arvi lähti joukko-osastoonsa, mutta kotiseudun kohtalo Koivistolla painoi mieltä. Poiketkaamme siksi hetkeksi Signen tarinasta ja katsokaamme, mitä Arvi teki sillä aikaa kun Signe odotti matkan jatkumista.

2. Tiedotuskomppanian miehiä Viipurissa. Kuva: SA-kuvat.

Signen Heikki-veli, jonka asemapaikkana oli Viestipataljoona 10 Mikkelissä, oli saapunut junalla Viipuriin juuri pommituksen loputtua. Nytpä Heikki ja Arvi lähtivät polkupyörillä vesisateessa Rautaselle katsomaan kotitalojaan. Kylä oli autio ja kotitalot olivat jo tyhjillään. Miehet tajusivat, että nyt ne on pakko jättää lopullisesti vihollisen käsiin ja läksivät totisina ja vaitonaisina, verkkaisesti ja vastentahtoisesti takaisin Viipuriin.

Palatkaamme mekin takaisin Viipuriin ja Signeen. Viranomaiset järjestelivät kiireisesti poispyrkiville kuljetusta ja niinpä Signekin pääsi illalla matkustajajunalla jatkamaan matkaansa.

Junan pysähtyessä Kouvolan asemalla hän yllättäen näki laiturilla tätinsä miehen, Toivo Sorvalin, jolle sai jätettyä yhden matkatavaroistaan, vettä valuvan säkin.

Juna jatkoi matkaansa. Signe ei oikeastaan tietänyt, mihin oli matkalla. Oli päämäärätön. Silloin hän muisti, että Arvin sisko Eeva oli sulhasensa Arvo Salmisen luona Orimattilan Heinämaalla. Niinpä hän päätti mennä heidän luokseen ja hyppäsi junasta Lahden lähellä Villähteellä. Oli jo myöhä. Heinämaalle oli 11 kilometriä ja päivän rankkojen kokemustensa jälkeen hänestä tuntui, ettei jaksa kävellä sinne painavaa matkalaukkua kantaen. Hän sai polkupyörän lainaksi Erstaan kartanon yhdeltä muonamieheltä ja polki yötä myöten Heinämaalle, josta vihdoin monien kyselyjen jälkeen löysi etsimänsä talon ja pääsi myöhään yöllä Eevan ja Arvon luokse turvaan.

Jonkun ajan kuluttua Signe teki mielestäni varsin uhkarohkean päätöksen. Hän kuuli, että itään päin oli lähdössä työvelvollisia kuorma-autoilla. Hän pyysi päästä kyytiin. Niinpä hän kuorma-auton lavalla seisten suunnisti vanhempiaan ja sedän perhettä vastaan tietämättä missä he nyt matkasivat tai edes mitä tietä he tulivat.

Jossakin vaiheessa, osaamatta sanoa minkä pitäjän alueella, hän näki vanhempien tulevan ja koputti auton hytin kattoon. Kuljettajan kysymykseen ”mikä hätänä?” Signe vastasi ”Ei miul mittää hättää oo, mut mie vaihan kulkusuuntaa”.

Ja näin Signe siirtyi hevosen kärryille ja aloitti vanhempiensa ja setänsä perheen kanssa matkan länteen kohti uusia asuinsijoja ja uutta elämää.

Näistä tapahtumista on 70-vuotta. Signe oli evakkoon lähtiessä 18-vuotias koivistolaislotta, täytti jossain vaiheessa evakkotaipaletta 19 ja viettää ensi kesänä täällä Lahdessa 90-vuotisjuhliaan.

Korkeasta iästään huolimatta hän on pirteä ja iloinen osallistuen erittäin aktiivisesti Lahden Koivistolaisten toimintaan. Ja voin vakuuttaa, että Koivisto on aina kirkkaana hänen mielessään.

 

 

Kuvassa:
R68.006 Signe Kyytsönen ja R49.004 Arvid Lassi