Kuolemajärven Kolkkala
"Kuolemajärven Kolkkala menetetty tulevaisuus" ilmestyi omakustanteena 2006. Valokuvia omien kotiarkiston kuvien lisäksi sain lainaksi kopiointia varten Kolkkalassa asuneilta ihmisiltä.
Monet entiset kolkkalalaiset avustivat kuvien henkilö- ja paikkatunnistuksissa. Kuolemajärvisäätiöltäkin sain myös käyttööni muutamia säätiölle luovutettuja valokuvia kuvien digitoimista vastaan.
Kiitokset vielä kuvien lainaajille ja kuvista henkilötunnistuksia tehneille ihmisille!
– Pentti Loukonen
Kotikylä Kolkkala
Kolkkalan peltoaukeat aukeavat päällisin puolin lähes samannäköisinä kuin vuosikymmeniä sitten. Lattulan jälkeen oikealle jää Mäkelän puolen mäenrinne ja sen ohi Tetriniemelle aiemmin kulkenut tie kapenee kärrytieksi.
Keskikylään ja edelleen Koiviston Humaljoelle länteen kääntyvä tie ylittää Niittyojan ja nousee Yläkolkkalaan Varsamäkeä pitkin. Mäen päältä kääntyy tie oikealla Rajaselälle yhtyäkseen edellämainittuun Mäkelän ohi kulkeneeseen tiehen.
Yläkolkkalan keskustasta vasemmalle erkanee tie Kettisen mäelle. Keskustassa sijaitsee tällä hetkellä venäläinen lomakeskus sekä aika ajoin avoinna oleva kauppa. Kylän keskustassa on runsaasti asutusta samoin kuin Humaljoelle mentäessä Notko-ojan toisella puolen.
Kolkkala on ollut Kuolemajärven läntisen puolen hallintokeskus ja on venäläisten kirjoissa nimellä Malysevo.
Kävin sukututkimuskurssin vuonna 1997. Keräsin pitkään tietoja Mikkelin ja Jyväskylän maakuntaarkistoissa sekä Kaakkois-Suomen maanmittaustoimistossa Kouvolassa.
Tutkimuksen kohteena olivat alussa Loukosen ja Ratian suvut, mutta kiinnostukseni laajeni ajan myötä koko Kolkkalan kylää ja Rautasen koulupiiriä koskevaksi aineiston keruuksi. Sukututkimus jäikin taka-alalle. Ryhdyin pääasiassa keräämään valokuvia, jotka oli otettu näistä alueista ja siellä asuneista ihmisistä.
Olen saanut kuvia lainaksi Kolkkalassa ja Rautasen koulupiirissä asuneilta ihmisiltä, he ovat myös tunnistaneet suurimman osan kuvien henkilöistä. Olen pyrkinyt hakemaan ja palauttamaan kuvat henkilökohtaisesti, jotta niille ei tapahtuisi mitään vahinkoa.
– Pentti Loukonen
Kuolemajärvessä K09.103 Väinö Rintamäki ja K09.005 Onni Tetri
Kuolemajärven pitäjä
Kuolemajärvi (ent.nimi Hatialahti) on entinen Suomen kunta Karjalan kannaksella Suomenlahden rannalla Neuvostoliitolle 1944 luovutetulla alueella. Pinta-ala oli 367,4 km² ja asukkaita 5 686 (1939). Kuolemajärven entisen kirkonkylän venäläinen nimi on vuodesta 1948 lähtien ollut Pionerskoje.
Pitäjän nimen oletetaan usein liittyvän Mikael Agricolan kuolemaan. Hän kuoli Kuolemajärvellä vuonna 1557 palatessaan Moskovasta rauhanneuvotteluista. Järven ja seurakunnan nimi juontaa kuitenkin varhaisemmilta ajoilta.
Kuolemajärven kirkko tuhoutui talvisodassa 1939. Suojajoukkotaisteluiden tuloksena Suomen talvisodan pääpuolustusasema Kannaksella muodostui 6. joulukuuta 1939 mennessä Kuolemajärven kohdalle. Rintamavastuu alueella kuului 4. divisioonalle.
Kuolemajärven väestö asutettiin jatkosodan jälkeen seuraaviin Turun ympäristökuntiin: Askainen, Aura, Kakskerta, Kustavi, Lemu, Maaria, Masku, Merimasku, Mietoinen, Naantali, Nousiainen, Paattinen, Raisio, Rusko, Rymättylä, Taivassalo, Tarvasjoki, Vahto ja Velkua.
Kylät 1939
Akkala, Hatjalahti (Hatelahti), Hopiala, Huumola, Iivanala, Inkilä, Juvanruukki, Järvenpää, Karjalainen, Kaukjärvi, Kaukola, Kipinola, Kirkonkylä, Kiskola, Kolkkala, Kämärä, Laasola eli Hietanen, Mellala, Muurila, Nuutila, Näykki, Paavola, Pentikkälä, Pihkala, Pinnoinniemi, Pitkälä, Seivästö (myös majakka), Siprola, Summa, Taatila, Työppölä, Varpulila, Viuhkola, Yläkirjola.